Asunto-oy Puutarhakatu 11-13 valmistui vuonna 1956. Kahden 14-kerroksisen asuinrakennuksen ja kolmen liikerakennuksen muodostaman rakennuskompleksin suunnitteli arkkitehtitoimisto Ehojoki & Kahra. Rakennusurakoitsijana toimi rakennustoimisto A. Puolimatka Oy.
Rakennustyö aloitettiin vuonna 1955, ja se tapahtui liukuvalumenetelmällä, ensimmäistä kertaa Turussa. Tämän vuoksi rakennus valmistui nopeasti, ja oli jo seuraavana vuonna valmis asukkaita varten.
Asuntoja rakennuksessa on lähes 200, enimmäkseen yksiöitä ja kaksioita, sekä joitakin kolmen huoneen asuntoja. Liikerakennuksissa sekä asuinrakennusten alimmassa kerroksessa on yhteensä lähes 30 liiketilaa. Lisäksi kahden liikerakennuksen toisessa kerroksessa on toimistotiloja. Keskimmäisen liikerakennuksena takana on 19 autotallia ja huoltotiloja.
Asuinrakennukset olivat valmistuttuaan keskustan korkeimmat, ja niitä kutsuttiin usein Turun pilvenpiirtäjiksi ja Puolimatkan torneiksi. Vaikka ympärille on rakennettu muitakin kerrostaloja, niin edelleen Puutarhakatu 11-13:sta on näkymät yli koko kaupungin.
Ennen nykyisiä rakennuksia tällä puolen korttelin kokoisella tontilla oli 1800-luvun lopulla rakennettuja matalia puutaloja. Tontin omisti silloin tunnettu turkulainen kunnallismies, kauppias J. F. Lindgren. Hän myi tontin rakennuksineen Comel-osakeyhtiölle, jolta tontti siirtyi levyseppä J. F. Niemiselle, joka vuonna 1917 myi kiinteistön Sosialistin Kirjapaino -osuuskunnalle.
Vuonna 1920 kiinteistö tontteineen siirtyi Oy Turun Liikekulmalle. Tällöin puurakennukset korjattiin perusteellisesti, arkkitehti Alex Nyströmin piirustusten mukaan. Yksikerroksiset alunperin asuintaloiksi rakennetut puutalot muutettiin liiketaloiksi.
Näissä tiloissa toimi esimerkiksi Korpivaara & Hallan Turun konttori, jossa myytiin Fordin ja General Motorsin autojen lisäksi myös Studebaker-merkkisiä henkilö-, kuorma- ja linja-autoja sekä Brockwayn kuorma- ja linja-autoja.
Rakennuksissa toimi myös AutoPeko Oy eli entinen Turun Autokoritehdas. Samoihin aikoihin kiinteistössä toimi Oy Osk. Lundenin koneliike, joka oli erikoistunut maanviljyskoneiden myyntiin.
Myöhemmin kiinteistössä sijaitsi myös kaupungin ylläpitämä kodittomien miesten yömaja sekä Turun poliisikoulu.
Ylimmässä kuvassa nähdään tontilla olleet puurakennukset juuri ennen uusien kerrostalojen rakentamisen alkamista, ja osa niistä on jo purettu.
Valmistumisensa jälkeen Puutarhakatu 11-13:n pilvenpiirtäjät selvästi hallitsivat Turun keskustan näkymää 60- ja 70-luvuilla. Nämä tornit ovat olleet niin merkittävä näky, että ne on jopa painettu postikorttiin. Vaikka kerrostalorakentaminen lisääntyi myöhemmillä vuosikymmenillä, aina vain korkeampina rakennuksina, niin edelleenkin Puutarhakatu 11-13 rakennukset erottuvat kaupungin silhuetissa.
Vuosisadan alkupuolella oli Turussa kiihkeä siirtymä kerrostaloasumiseen. Matalia, yleensä korkeintaan 5-kerroksisia rakennuksia toteutettiin joka puolella keskustaa. Turun keskustasta oli 2. maailmansodan pommituksissa tuhoutunut noin 100 rakennusta, ja sen lisäksi 220 rakennusta vahingoittui.
Uusi rakennusjärjestys valmistui 1950, ja siinä kaava-alue jaettiin funktionalismin mukaisesti toiminnallisiin vyöhykkeisiin: asuntoalueet, liikekeskusta ja laitakaupungin teollisuusalueet. Keskustan asuntoalueilla asunnot tuli sijoittaa avoimesti, ja välttää vanhanaikaisia umpikortteleita.
Turun ensimmäinen yleiskaavaehdotus vuodelta 1951 tavoitteli hajakeskitystä perustamalla alakeskuksia, ja siten helpottaa keskustan liikenneongelmia. Samalla keskusta-asumisen määrää rajoitettaisiin. Asemakaava-arkkitehdin mielestä olemassa olevassa rakennuskannassa ei ollut mitään säilytettävää. Kaupunki on vain kulutushyödyke. Tätä ehdotusta ei kuitenkaan hyväksytty valtuustossa, mutta sen visioon vedottiin käytännön asemakaavoituksessa.
Rakennusjärjestys määritteli siis vain rakennustavan. Asemakaavamuutoksia tehtiin usein tonttikohtaisesti, jos rakennussuunnitelma ei noudattanut rakennusjärjestystä, ja samalla myös lisättiin rakennusoikeutta tarpeen mukaan. Rakentaminen oli melko vapaata sijoittelun, kerrosluvun ja rakennusoikeuden suhteen.
Myös katuja levennettiin ruutukaava-alueella autoliikenteen helpottamiseksi, ja samalla lisättiin pysäköintipaikkoja sekä lisäkaistoja. Valokulma-sääntöä käytettiin, kun uudisrakennus asemakaavamuutoksella sijoitettiin irti kadun varresta, syvemmälle tontille, niin voitiin rakentaa korkeampi talo. Jos vielä luovutettiin tonttimaata kadun leventämiseksi, niin luovutus korvattiin lisäämällä rakennusoikeutta.
Vuosina 1949-1966 oli voimassa verohuojennuslait, jotka suosivat sijoittamaan asuntorakentamiseen sekä myymään tontteja asuntorakentamiselle. 1950-luvulla asuinkerrostalot rakennettiin käsityönä paikan päällä, sillä elementtirakentamista ei vielä ollut. Julkisivujen rappaukseen usein tehtiin elementtisaumaa muistuttavia koristeviivoja.
Tällaisesta tonttikohtaisesta kaavoituksesta tuli pysyvä käytäntö, joka jatkui 1960-luvulle asti. Vuonna 1959 yritettiin saada hyväksyttyä koko ruutukaava-alueen kattava kaavamuutos, mutta se kaatui kiinteistönomistajien vastustuksen vuoksi. Sen vuoksi ruutukaava-alue laitettiin rakennuskieltoon, kunnes alue tulisi uusituksi.
Puutarhakatu 11-13 rakennettiin siis sopivaan aikaan, koska vuonna 1964 syntyi uusi rakennusjärjestys, jossa rakennusoikeuksia pienennettiin edelleen.
